virtuaalihevonen / a sim-game horse
Tuva
kuvat © Pierre Wautier, license
|
|
Luonnekuvaus
Alunperin Naavaniemeen ei pitänyt tulla yhtäkään pientä ponia, siitä yksinkertaisesta syystä, että niille on vaikeaa löytää sopivan kokoisia ratsastajia. Kävi kuitenkin niin, että Ruotsissa ollessani kokeilemassa muutamaa eri hevosta, näin tarhassa pienen suloisen shetlanninponin ja kysyin sen kohtalosta. Tallin omistaja kertoi, että poni oli siellä ainoastaan pihan koristeena eikä kukaan oikein tehnyt sen kanssa yhtään mitään. Kysyin spontaanisti hetken mielijohteesta, että mitä jos ostaisin ponin itselleni ja tallin pitäjälle tämä ehdotus sopi. Niinpä lähdin tallin pihasta trailerissa pieni poni hienon puoliverisen sijaan. Nooh, niin ne tilanteet muuttuvat...
Tuva on poni isolla P:llä. Se on varsinainen tuittupää, joka tekee mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Tarhasta hakiessa se saattaa joko juosta karkuun tai tulla vastaan, riippuu ihan päivästä. Myöskin toisia hevosia on oikein kiva härnätä tarhassa ollessa. Hoitaessa Tuva käyttäytyy yleensä kiltisti, mutta joskus se saattaa leikkisästi näykkäistä tai viskellä päätään mielenosoituksellisesti. Myös takakavioiden nostaminen kavioita puhdistaessa tuntuu joskus ponin mielestä ihan ylitsepääsemättömän vaikealta.
Ratsastaessa Tuva ei ihmeitä osaa, mutta kipittää kuitenkin parhaansa mukaan. Laukassa ei ole ollenkaan harvinaista, että tamma pukittaa alkuun muutaman pukin. Sen jälkeen se yleensä rauhoittuu, mutta temput eivät siihen lopu. Esimerkiksi maastossa kaikista hauskinta on rynnätä yhtäkkiä puskaan syömään, niin että pahaa aavistamaton ratsastaja ei kerkeä reagoida ollenkaan. Tätä kaikkea on Tuva, pieni hassuttelija jolta ei pilkettä silmäkulmasta puutu!